>> f=inline('exp(-x.^2)','x')
f =
Inline function:
f(x) = exp(-x.^2)
MATLAB tuntee nyt funktion f, ja voimme kutsua sitä tähän
tapaan:
>> y=f(-1:0.2:1)
y =
Columns 1 through 7
0.3679 0.5273 0.6977 0.8521 0.9608 1.0000 0.9608
Columns 8 through 11
0.8521 0.6977 0.5273 0.3679
Huomaa taas piste funktion määrittelyssä potenssin yhteydessä,
sen ansiosta funktiomme toimii samoin kuin muutkin
MATLABin matemaattiset funktiot, eli palauttaa syöteargumentin kokoisen
matriisin "pisteittäin" laskettuja funktion arvoja.
(Skalaarifunktio) Kts ...
Määrittely voidaan kirjoittaa myös
lyhyemmin tyyliin:
f=inline('exp(-x.^2)') .
MATLAB tulkitsee muuttujasymbolin funktion argumentiksi.
Argumentteja voi olla useita. Jos käytämme lyhennettyä tapaa, saamme:
f=inline('a*x.^2 + b*y.^2')
f =
Inline function:
f(a,b,x,y) = a*x.^2 + b*y.^2
Näemme, että MATLAB käsittää jokaisen muuttujasymbolin funktion argumentiksi.
Jokaisen vakavasti MATLABilla työskentelevän on syytä tutustua m-tiedostoihin ja ottaa ne aktiiviseen käyttöön.
Jos yllä oleva funktio kirjoitettaisiin m-tiedostosyntaksilla, se
kirjoitettaisin tiedostoon f.m ja koodi olisi:
function y=f(x) % Kutsu y=f(x) tuottaa samanmuotoisen matriisin kuin x. % Tulos y koostuu funktion exp(-x.^2) arvoista x:n alkioissa. y=exp(-x.^2);
Jotta MATLAB löytäisi tiedoston f.m, sen on oltava matlabpolun
path varrella. Helpointa lienee käyttää addpath-
komentoa.
Huomaa, että tiedoston nimi on ratkaiseva. Suositus: Käytä
aina samaa tiedoston nimeä kuin sen määrittelemä funktion nimi.
Ongelmaksi voi muodostua, että polun varrella saattaa olla monta
f.m-nimistä tiedostoa. Kannattaa varmistaa which-komennolla,
missä hakemistossa olevaa f.m-funktiota MATLAB soveltaa.
Yleensä kannattaa käyttää hieman "eksoottisempia" funktionnimiä kuin f.
On hyvä tietää, missä järjestyksessä MATLAB hakee sille annettuja symboleja.
Kun MATLABille kirjoitetaan nimi, esimerkiksi foo,
MATLAB-tulkki toimii seuraavassa järjestyksessä:
foo muuttuja
foo sisäänrakennettu funktio
foo.mex tai
foo.m-nimistä tiedostoa.
path.
MEX-tiedostot liittyvät käyttäjän tekemiin C- tai fortran-kielisiin aliohjelmiin. Käsittelemme niitä myöhemmin.
tiedosto.m, joka sisältää
MATLAB-komentoja, on m-tiedosto. Jos m-tiedosto on MATLAB-polun
varrella, ja kirjoitamme sen nimen, niin sen sisältämät komennot
tulevat suoritetuiksi. Kyseessä on komentotiedosto eli skripti.
Esimerkiksi MATLABin mukana tulevat demot ovat tällaisia skriptejä.
Jos M-tiedoston ensimmäinen rivi alkaa sanalla
function on kyseessä funktion määrittely. Funktio eroaa
skriptistä siinä, että funktiolle voi antaa parametreja ja
funktionmäärittelyn sisällä olevat muuttujanmäärittelyt ja suoritetut
laskutoimitukset ovat lokaaleja ts. ne eivät näy
varsinaisessa MATLAB-työtilassa. Suuri osa MATLABin mukana tulevista
funktiosta on toteutettu M-tiedostoina ja niiden sisältö on siten
vapaasti tutkittavissa (esimerkiksi MATLAB-komennon
type avulla).
f.m .
Otamme joukon erilaisia esimerkkejä.
Ajatellaanpa, että haluaisimme laskea annettujen lukujen keskiarvon.
Luvut olisi sopivaa tallettaa
vektoriin x. Keskiarvo saataisiin yksinkertaisesti lausekkeella
sum(x)/length(x). Kokeillaan vaikka näin:
>> x=1:10
x =
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
>> sum(x)/length(x)
ans =
5.5000
Voimme haluta kirjoittaa funktion, jolle annetaan argumentiksi datavektori
x ja joka palauttaa vektorin alkioiden keskiarvon.
Kirjoitamme tiedostoon keskiarvo.m seuraavan koodin (Matlabin omalla
editorilla tai millä tahansa muulla tekstieditorilla.)
function y = keskiarvo1(x) % Funktio palauttaa syötevektorin x alkioiden keskiarvon. % y = sum(x)/length(x);Funktio tulee sijoittaa hakemistoon, joka on Matlab-polun varrella. Ellei näin ole tehty, pitää ennen funktion kutsua antaa sopiva addpath-komento.
Esimerkiksi
>> help keskiarvo1
Funktio palauttaa syötevektorin x alkioiden keskiarvon.
>> addpath /home/apiola/matlab/opas/marko/matopas/mfiles
>> keskiarvo1([1,2,3])
ans =
2
>> ka=keskiarvo1(1:10)
ka =
5.5000
Esimerkki havainnollistaa seuraavia periaatteita:
Jos haluaisimme sallia myös datan antamisen matriisina, ja haluaisimme sen
toimivan samaan tyyliin kuin funktiot sum, min, max, ... , voisimme
täydentää koodia näin:
function y = keskiarvo2(x)
% keskiarvo(x) palauttaa
% - x:n alkioiden keskiarvon, jos x on vektori.
% - x:n sarakkeiden keskiarvojen muodostaman vektorin, jos x on matriisi.
%
[m,n] = size(x);
if m == 1 % Vaakavektorin (1 x n-matriisin) tapauksessa komponenttien
m = n; % lukumäärä on n, muuten m .
end
y = sum(x)/m;
Laajemmassa oppaassamme puhumme "vektorifunktioista".
Nämä toimivat juuri funktioiden sum, min, max, ...
tavoin, eli palauttavat vektoriargumentilla skalaarituloksen ja
matriisiargumentilla operoivat sarakkeittain.
Jos haluaisimme laskea matriisin A kaikkien alkioiden keskiarvon,
olisi
kutsu: keskiarvo2(keskiarvo2(A)) tai keskiarvo2(A(:)).
Toinen ajattelutapa olisi kirjoittaa funtio, joka palauttaa aina kaikkien alkioiden keskiarvon. Se olisi yksinkertaisempaa:
function y = keskiarvo3(x)
% Funktio palauttaa syötteenä annetun vektorin tai matriisin x
% kaikkien alkioiden keskiarvon.
%
x=x(:); % Jos x on matriisi, se "jonoutetaan" pitkäksi vektoriksi.
% (Vektoriargumenttia jonoutus ei haittaa.)
y = sum(x)/length(x);
Käyttötarkoituksesta riippuu, kummanlainen funktio on tarkoituksenmukaisempi. Tärkeää on kirjoittaa alkukommentteihin, mitkä ovat funktion toimintaperiaatteet.
function [ka,haj] = tilasto1(x) % Palautetaan keskiarvo ja keskihajonta. % x - vektori % esim: [karvo,kh]=tilasto1(1:10) n = length(x); ka = sum(x)/n; haj = sqrt(sum((x - ka).^2)/n);Kutsuesimerkki:
>> [karvo,kh]=tilasto1(1:10)
karvo =
5.5000
kh =
2.8723
Jos tällaista funktiota kutsutaan yhdellä paluumuuttujan nimellä, palautetaan
ensimmäinen, tässä tapauksessa keskiarvo.
Funktiomäärittelyn sisällä on käytettävissä hyödylliset muuttujat
nargin ja nargout, jotka ilmaisevat
funktion kutsussa esiintyvien syöte- tai tulosargumenttien lukumäärän.


function x=itersqrt(a,tol,maxiter)
% Palautetaan iteraatiovektori, joka suppenee kohti sqrt(a):ta.
% Oletustoleranssi = eps.
% Oletusarvo maksimaaliselle iteraatiomäärälle = 50.
if nargin < 3, maxiter=50; end
if nargin < 2, tol=eps; end
x(1)=a;
k=1;
suhtero=inf; % Näppärä tapa alustaa
while(suhtero > tol)
x(k+1)=(x(k)+a./x(k))/2;
k=k+1;
suhtero=abs((x(k)-x(k-1)))/x(k-1);
if k > maxiter
error(['Ei suppene ',num2str(maxiter),':lla iteraatiolla'])
end
end
Kutsuesimerkkejä:
>> format long >> itersqrt(2) ans = Columns 1 through 4 2.00000000000000 1.50000000000000 1.41666666666667 1.41421568627451 Columns 5 through 7 1.41421356237469 1.41421356237309 1.41421356237309 >> x=itersqrt(20,.0001,6) ??? Error using ==> itersqrt Ei suppene 6:lla iteraatiolla >> x=itersqrt(20,.0001,7) x = Columns 1 through 4 20.00000000000000 10.50000000000000 6.20238095238095 4.71347454528837 Columns 5 through 7 4.47831444547438 4.47214021706570 4.47213595500161
function [OA,OV]=eig(A) % Lasketaan ominaisarvot ja pyydettäessä myös ominaisvektorit. % Kutsut: lambda=eig(A); [lambda,V]=eig(A); % OA=laskeominaisarvot(A); if nargout == 2, OV=laskeominaisvektorit(A); end
MATLAB sisältää muista ohjelmointikielistä tutut
ohjausrakenteet,
kuten
for ja
while loopit sekä
if .. else lauseen.
Edellä näimme jo esimerkkejä while- ja if-rakenteista. Kenties tavallisin on for-lause, jota demonstroimme heti.
Muistutamme ensin, että ohjausrakenteita harkittaessa on syytä muistaa vektoriajattelu. Monet asiat voidaan hoitaa suoraan vektorioperaatioilla ilman ohjausrakenteita. Tietenkään tämä ei ole aina mahdollista, kuten iteraatiivisissa algoritmeissa. (Vrt. edellä oleva neliöjuuri-iteraatio.)
Seuraava toimii, mutta edustaa "vääräoppista" skalaariajattelua, joka tekee koodista sekä tarpeettoman mutkikasta että tehotonta. Esimerkki toimikoon tässä for-rakenteen opetustarkoituksessa.
t=0:.01:200; for i=1:length(t); y(i) = sin(t(i)); endOikeaoppinen tapa tehdä sama suoraan vektorioperaationa on yksinkertaisesti:
t = 0:.01:200; y = sin(t);tai suoraan
y = sin(0:.01:200);Tällaisella vektorilla (pituus = 20001) näkyy hyvin selkeä ero suoritusajassa. (Jos ryhdyt kokeilemaan, niin muista, että suorituksen saa keskeytetyksi CTR-C:llä.)
Oman funktion tekeminen on välttämätöntä mm. yllä mainituissa
tehtävissä. Otetaan esimerkiksi numeerinen integrointi, johon
MATLAB:ssa on funktiot
quad ja
quad8.
Kokeile esim.
>> quad('g',0,5); % Oletustoleranssi
>> format long
>> quad('g',0,5,0.000000001); % Käyttäjän vaatima toleranssi
MATLAB:n quad-funktioissa on joitakin ongelmia, kuten
se omituisuus, että funktiotiedoston nimi ei saa olla f.m
(hämmästyttävää). Aika helposti ainakin quad:n
tapauksessa tulee syyttä suotta varoituksia:
Recursion level limit reached in quad. Singularity likely.
(Ohjelmat ovat ihmisten tekemiä.)
Muita otsikossa olevia (ja olemattomiakin) "funktiofunktioita":
>> help funfun Function functions - nonlinear numerical methods. ode23 - Solve differential equations, low order method. ode23p - Solve and plot solutions. ode45 - Solve differential equations, high order method. quad - Numerically evaluate integral, low order method. quad8 - Numerically evaluate integral, high order method. fmin - Minimize function of one variable. fmins - Minimize function of several variables. fzero - Find zero of function of one variable. fplot - Plot function. See also The Optimization Toolbox, which has a comprehensive set of function functions for optimizing and minimizing functions.
Tutki helpin avulla ja testaa.
MATLABista käsin voidaan kutsua käyttäjän kirjoittamia C- tai fortran aliohjelmia. Nämä näkyvät MATLAB-istunnossa tavallisina MATLAB-funktioina. Näin voidaan lisätä huomattavasti käytettävissä olevien funktioiden määrää. Ulkoisia ohjelmia käytetään MEX-tiedostojen avulla.
Yksinkertaisin tapa käyttää ulkoista ohjelmaa perustuu parametrien
ja datan välitykseen tiedostojen avulla. Olkoon meillä ohjelma
myprog, joka luettuaan datan määrätyn nimisestä tiedostosta,
käsittelee sitä ja lopuksi kirjoittaa tulokset toiseen
tiedostoon. Välittävä MATLAB-funktio voisi olla vaikka seuraavanlainen
function y=myprog(x) save indata.dat x -ascii !run myprog load outdata.dat y=outdata;MATLAB-funktioilla
save ja
load
talletetaan ja luetaan ASCII-muodossa olevaa dataa. Huutomerkki
! komentorivin alussa luo käyttöjärjestelmän aliprosessin,
jossa annettu ohjelma suoritetaan. Katso myös esimerkkinä vaikka
print.m-funktion toteutusta.
Kehittyneempi tapa omien ohjelmien käyttöön on tehdä MEX-tiedostoja, so. ohjelmia joihin on suoraan linkitetty oma aliohjelma ja jotka dynaamisesti ladataan muistiin ja joissa parametrit välitetään MATLABin sisäisesti.