http://math.tkk.fi/opetus/matlab/10elokuu/esite.html
Päivitys: Tue Aug 10, 2010

Matlab-kurssi Mat-1.C

Matematiikan ja systeemianalyysin laitos järjestää elokuussa 2010 Matlab-ohjelmistoon perehdyttämiskurssin kestoltaan 12 tuntia 2:n päivän aikana:
ti 24.8 klo 9.15-12, 13-15.45 ja ke 25.8 klo 9.15-12, 13-15.45.
Opetusluokka on Y338 (Linux).

Opettajat: Heikki Apiola ja Eerikki Lehtinen

Ilmoittautuminen kurssille Oodissa alkoi 9.8.

Kohderyhmä

Kurssi on tarkoitettu kaikille Matlab-ohjelmasta kiinnostuneille oppilaille. Erityisen toivottavaa olisi, että mukaan tulisi myös ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Lisäksi pyrimme tarjoilemaan Matlab-täydennysoppia kaipaaville sopivaa, eriytettyä puuhaa.

Esitiedot

Aiempaa Matlabin tuntemusta ei edellytetä. Ensimmäisen vuoden peruskurssit riittävät matemaattiseksi pohjaksi. Erityisesti matriisien käsittelyyn tulee olla ainakin positiivinen asenne, Matlabin avulla niillä operoiminen on silkkaa nautintoa.

Ohjelmoinnin suhteen esitietoja ei edellytetä, mutta yksinkertaisten ohjelmarakenteiden (for- while- ym.) käyttösuopeutta pitää olla, samoin tietysti halua oppia kirjoittamaan oikeita pikku ohjelmia Matlab-kielellä.
Käyttöjärjestelmän (Linux) suhteen tärkein on Matlabin käynnistyskomento.

Suositeltavaa on jo etukäteen hiukan silmäillä alla olevia viitteitä, nopeimmin päässee juoneen viitteistä [TUT], [MINI], [LYH], [EIL], jotka siis saattavat päivittyä päivittäin.

Kurssimateriaalit, viitteet

Kurssilla käytetään verkossa olevia materiaaleja, joista osa on kehittelyn alaisena. Lisäksi keräämme luokkaan Matlab-aiheista kirjallisuutta.

Mathworks'n kattava dokumentaatio. Aloita vaikka "Getting started".

Kehitteillä olevia omia verkkomateriaaleja

Englanninkielisiä verkkoviitteitä Hauskoja, motivoivia ja hyödyllisiä ovat Matlabin tekijän, Cleve Molerin verkkokirjat: Suomenkielisiä kirjoja/kirjasia: Matlab-kirjallisuutta:
Näitä on tuhansittain. Tässä jokunen

Miten pääsen käsiksi Matlab-ohjelmaan

Matlab on useimmilla TKK:n koneilla niin Linux kuin Windows.
Jos haluat sen omalle koneelle, niin halvin tapa on Opiskelijaversio. Sen voit ostaa Otaniemen Yliopistokirjakaupasta hintaan 80 euroa.

Toinen mahdollisuus on ladata ilmainen Octave, jonka avulla voi hyvin opiskella Matlabin perusteita.

Opetustapa ja "suorittaminen"

Opetus tapahtuu tietokoneluokassa vuorovaikutteisesti, tekemällä oppien, yllä mainittujen opettajien toimiessa juontajina ja neuvojina. Kurssista annetaan sitä haluaville hyväksymismerkintä/todistus, mutta ei opintopisteitä. Hyväksyminen edellyttää läsnäoloa.


Otaniemessä 30.7.2010 Heikki Apiola


Last modified: Thu Apr 29 11:48:25 EEST 2010